Paras lämpö kuivalla puulla
Viime aikoina on uutisoitu, että juuri metsästä hankitun tuoreen puun polttaminen suuremmissa lämpölaitoksissa saattaa olla kannattavaa. Pientalojen lämmittäjät ovat kyselleet kannattaako heidänkin käyttää muuta kuin kuivaa puuta.
Bioenergia ry ja Motiva painottavat, että ohjeistus pientaloasukkaalle on edelleen sama. Kuivien ja puhtaiden puiden polttaminen on edelleen energiatehokkainta ja lähipäästöjen kannalta parasta. Tuoreen puun kokeilut ovat koskeneet varsin suuria kaukolämpölaitoksien kattiloita, joiden yhteydessä on savukaasun lauhdutin.
Luonnonvarakeskuksen (Luke) ja Tilastokeskuksen viime joulukuussa julkaiseman kyselytutkimuksen ennakkotiedon mukaan puun energiakäyttö pientaloissa on edelleen kasvussa samalla, kun rakennusten energiatehokkuus on parantunut. Puulämmitys on arvossaan niin kaupungeissa kuin haja-asutusalueella ja polttopuun kauppa on kasvanut.