Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
25.11.2015 06:00

Paristot ja pienakut ovat teippaamattomina turvallisuusriski

Jouluna on käytössä paljon paristolla toimivia pieniä laitteita, kuten koristeita, minkä lisäksi lahjakääröistä putkahtaa esiin paristokäyttöisiä leluja. Kynttilät, lämpö ja sähkövaraus ovat potentiaalisesti vaarallinen yhdistelmä, joten paristojen oikeanlainen säilyttäminen on ensiarvoisen tärkeää – etenkin, kun lähellä on lapsia.

Käytöstä poistetuissakin paristoissa ja pienakuissa on yleensä aina jäljellä pieni määrä sähkövarausta. Siksi on mahdollista, että ne aiheuttavat huolimattomasti säilytettyinä oikosulkuun joutuessaan niin paljon lämpöä ja kipinöintiä, että seurauksena voi pahimmillaan olla jopa tulipalo.
Oikosulku voi syntyä, jos paristojen tai akkujen virtanavat pääsevät kosketuksiin toistensa tai muun metalliesineen kanssa. Tämä voidaan estää teippaamalla paristojen ja akkujen virtanavat piiloon heti, kun ne poistetaan käytöstä. Käytöstä poistettujen paristojen ja pienakkujen palauttaminen on helppoa kaikkiin niitä myyviin kauppoihin ja myyntipisteisiin.
Paristojen ja pienakkujen kierrätys on säädelty EU-tasolla: EU on asettanut paristojen keräysastevaatimukseksi 45 prosenttia vuoden 2016 alkuun mennessä.