Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
13.08.2015 09:04

Pekka Pietiäinen eläkkeelle kesäkuun alussa

Juuan kunnanhallitus esittää valtuustolle, että Pekka Pietiäiselle myönnettäisiin ero kunnanjohtajan virasta 1.6.2016 lähtien.


Kun mukaan lasketaan kertyneet vapaapäivät, Pietiäinen jää virastaan vapaalle jo helmikuun alkupuolella riippuen kuluvan vuoden lomapäivien määrästä.
Juuan kunnan hallintosäännön mukaan palvelussuhteen päättymisestä päättää se toimielin, joka valitsee viranhaltijan tai ottaa työntekijän työsuhteeseen, ja kunnanjohtajan valitsee virkaansa kunnanvaltuusto.