Perinteinen hevossavotta Polvelassa
Juuka-seuran museo- ja kansanperinnetoimikunta järjestää perinteisiä metsätyötapoja esittelevän tapahtuman ensi viikon torstaina Polvelassa. Kirveet siis paukkaavat ja puuta haukkaavat, pokasahat soivat, ja justeerikin on käytössä. Kaadetut, karsitut ja pätkityt puut siirtyvät palstalta laanille Satu Ronkaisen hevosen voimin tukkireellä.
Yleisöllä on talvisen metsätyön seuraamisen ohella mahdollisuus itsekin kokeilla perinteisiä työvälineitä. Turvallisuussyistä mistään tukkileimikosta ei ole kysymys, vaan Arvo Kortelaisen harvennuskuusikosta Honkalahdessa Polvelantien varrella.
Tapahtumaan osallistuu myös Juuan lukion ja Poikolan koulun Erasmus-ryhmä kansainvälisine vierainaan Islannista ja Espanjan Galitsiasta.
Juuka-seuran museo- ja kansanperinnetoimikunta myy tapahtumassa kahvia ja pullaa sekä makkaraa. Lämmittelyä varten paikalla on nuotioita.