Perustulokokeilu käynnistyy
Ensi vuoden alusta käynnistyvään perustulokokeiluun on valikoitunut satunnaisotannalla 2 000 henkilön kokeiluryhmä. Ryhmään kuuluvat saavat asiasta tiedon joulukuun lopussa. Kokeiluryhmään kuuluville maksetaan 2 vuoden ajan perustuloa 560 e/kk.
Satunnaisotantaan kuului noin 175 000 henkilöä, jotka ovat 25–58-vuotiaita ja joille Kela on maksanut työmarkkinatukea tai peruspäivärahaa marraskuussa 2016 ja jotka eivät ole saaneet etuutta lomautuksen vuoksi. Ansiosidonnaista päivärahaa saaneet eivät olleet satunnaisotannassa mukana.
Kokeiluun osallistuminen on kokeiluryhmään valituille pakollista. Perustulon maksaminen voi kuitenkin keskeytyä tai lakata, jos osallistujan elämäntilanne muuttuu. Perustuloa ei voi saada esimerkiksi henkilö, joka alkaa saada kotihoidon tukea, suorittaa varusmies- tai siviilipalvelusta tai muuttaa ulkomaille. Vaikka perustulon maksaminen osalle kokeiluryhmään valituista henkilöistä keskeytyisikin, kokeiluun ei valita uusia osallistujia.