Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
12.10.2016 16:26

Pielisen ja Pohjois-Karjalan Osuuspankit yhdistyvät

Pielisen ja Pohjois-Karjalan osuuspankkien edustajistot päättivät yksimielisesti kokouksissaan maanantaina 10. lokakuuta kahden pankin yhdistämisestä. Uusi pankki aloittaa toimintansa keväällä 2017.

Yhdistämisen tavoitteena on muodostaa entistä vahvempi ja kilpailukykyisempi, maakunnan elinvoimaisuutta edistävä alueosuuspankki. Uusi pankki turvaa asiantuntevan ja tehokkaan asiakaspalvelun myös nopeasti muuttuvassa ja digitalisoituvassa toimintaympäristössä.
Päätöstä edelsi molempien pankkien hallitusten tekemä perusteellinen selvitys- ja valmistelutyö. Uuden pankin palvelut ja kilpailukyky vastaavat jatkossa entistä paremmin pankkien omistajajäsenten, asiakkaiden ja koko talousalueen tarpeisiin.
Yhdistyminen ei edellytä pankkien asiakkailta mitään toimenpiteitä. Kummankin pankin omistaja-asiakkaat siirtyvät uuden osuuspankin jäseniksi ja säilyttävät heille kuuluvat oikeudet. Asiakassuhteet jatkuvat entisellään.
Pohjois-Karjalan Osuuspankin nykyinen toimitusjohtaja Esko Mononen jää voimassa olevan toimisopimuksen mukaan eläkkeelle keväällä 2017. Pielisen Osuuspankin nykyistä toimitusjohtajaa Jaana Reimasto-Heiskasta tullaan esittämään uuden pankin toimitusjohtajaksi. Pohjois-Karjalan Osuuspankin nykyinen varatoimitusjohtaja Tuomo Mustonen jatkaa edelleen pankin varatoimitusjohtajana.
Uuden alueellisen pankin pankkitoiminta on 2,4 miljardia euroa ja omat varat yli 220 miljoonaa euroa. Asiakkaita pankilla on noin 82 000 ja omistajajäseniä yli 38 000. Pankkien työntekijät jatkavat yhdistyvässä pankissa vanhoina työntekijöinä. Uusi pankki kuuluu OP Ryhmän viidentoista suurimman pankin joukkoon. OP Ryhmässä on noin 180 pankkia.
Henkilöstön määrä on 130 työntekijää. Pankilla on pankki- ja vakuutuspalveluita tarjoavat konttorit jokaisessa toimialueen kunnassa: Valtimolla, Nurmeksessa, Lieksassa, Juuassa, Kontiolahdessa ja Joensuussa.