Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
06.08.2015 06:00

Pielisen veden lämpötila alle 16 astetta

Pielisen vedenkorkeus laski heinäkuun aikana 21 senttiä. Kuukauden lopussa vedenkorkeus oli kuitenkin 17 senttiä ajankohdan pitkäaikaista keskiarvoa ylempänä. Vedenpinnan ennustetaan laskevan 15 senttiä syyskuun alkuun mennessä.

Heinäkuun keskimääräinen sademäärä oli Pohjois-Karjalan alueella 108 millimetriä, kun tavallisesti sataa 76 millimetriä. Suurimmat sateet tulivat kuukauden loppupuoliskolla. Sateet ovat olleet kuuroluonteisia, mistä johtuen sademäärissä on paikkakohtaisia eroja.

Järvien pintaveden lämpötilat pysyttelivät koko heinäkuun ajankohdan keskiarvon alapuolella. Pielisen pintavesi oli heinäkuun 31. päivänä 17,6 asteista. Tämän päivän tilanne on 15,8 astetta. Pielisen pintavesi on kolme astetta tavanomaista viileämpää.

Ilmatieteen laitoksen mukaan heinäkuun maan itä- ja pohjoisosissa heinäkuu oli harvinaisen viileä, eli näin viileä heinäkuu toistuu siellä keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa.