Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
24.09.2015 06:00

Pihlajanmarjakoi tuhosi omenasadon

Isoilla omenasadoilla ei ole päästy herkuttelemaan tänä syksynä missään päin pitäjää.

Ahmovaaralainen Tuija Puttonen kertoi, että pihlajanmarjakoi vei häneltä lähes koko omenasadon.
– Omenoissa oli mustia täpliä ja rupia, vain yksittäisiä omenoita on ollut kunnollisia. Olen kantanut omenat metsään ja syöttänyt pupuille, hän kertoi.
Vähäiseksi oli jäänyt myös vihtasuolaisen Eira Kortelaisen omenasato. Hän oli löytänyt vain yhden terveen omenan.
– Kun ei ollut kukkia pihlajissa, niin pihlajanmarjakoi valloitti omenapuut. Lisäksi rusakko teki tuhojaan omenapuille keväällä, Kortelainen kertoi.
Pieneksi jää myös hänen päärynäsatonsa.
– Yhteensä yhdeksän päärynää on vielä puussa, mutta niissä ei ole pihlajanmarjakoin tekemiä tuhoja.