Pohjois-Karjalassa on nyt myyrähuippu
Luonnonvarakeskuksen (Luke) seurantojen mukaan myyrät ovat kannanvaihtelunsa huippuvaiheessa Itä-Suomessa, ylimmässä Lapissa ja suurimmassa osassa Etelä-Suomea. Etenkin metsämyyräkannat ovat näillä alueilla vahvat, mutta myös peltomyyriä ja sen lähisukuisia lajeja esiintyy paikoin runsaasti.
Myyrätuhojen riski talvella 2019?2020 on suurin Pohjois-Karjalassa, missä myyrien määrät ovat korkeimmat.
Myyrätuhoja voi ehkäistä pyytämällä myyriä loukuilla, runkosuojilla sekä lumen polkemisella taimien ympärillä. Metsänomistajien on syytä harkita myyrätuhot korvaavien vakuutusten hankkimista runsasmyyräisille alueille, etenkin tänä kesänä istutetuille taimikoille. Vakuutukset on otettava ajoissa, jo tämän vuoden puolella.
Korkeat metsämyyräkannat Itä- ja Etelä-Suomessa lisäävät merkittävästi myyräkuumeriskiä. Riski on suuri marraskuusta tammikuulle, jolloin metsämyyrät hakeutuvat ihmisasutuksiin. Myyräkuumetta aiheuttava Puumala-virus tarttuu ihmisiin hengitysteitse metsämyyrien eritteiden saastuttaman pölyn välityksellä. Tartuntamahdollisuus on suurin ulkorakennuksissa, joihin metsämyyrillä on pääsy.