Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
24.07.2019 20:11

Puolukkasadosta odotetaan hyvää

Puolukkaa on raakilehavaintojen perusteella tulossa vähintäänkin kohtuullisesti. Pääsadon odotetaan olevan poimintakypsää Etelä- ja Keski-Suomessa elo-syyskuun vaihteessa.

Puolukan pääkukinta oli pääsääntöisesti runsasta. Raa´at puolukat on laskettu heinäkuun puoleen väliin mennessä Luonnonvarakeskuksen havaintometsikköverkoston 85 koeruudusta. Raakileiden lukumäärät ovat olleet keskimääräisiä tai runsaampia neljässä havaintometsässä viidestä. Puolukan pölytys on onnistunut hyvin ja satonäkymät ovat hyvät.

Mustikka kypsyy tällä hetkellä Oulun eteläpuoleisilla alueilla, mutta sato näyttäisi jäävän isossa osassa maata heikoksi. Havaintometsäverkostossa kypsien mustikoiden määrä on ollut keskimääräistä alhaisempi yli 60 prosentissa lasketuista koeruuduista. – Heikoksi jäävää mustikkasatoa voivat selittää osaltaan kesän 2018 ankara kuivuus ja helteet, jotka ovat saattaneet vähentää kukka-aihioiden muodostumista syksyllä 2018. Alueelliset erot ovat kuitenkin aina suuria, hyvää saalista kannattaa viime vuoden tapaan etsiä kosteilta kasvupaikoilta, neuvoo Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Rainer Peltola.

Lakan raakileita on ollut keskimääräistä vähemmän 65 prosentissa lasketuista koeruuduista. Tämä enteilee enimmäkseen heikkoa lakkasatoa. Lakka on parhaillaan poimittavissa lämpimillä kasvupaikoilla eteläistä Lappia myöten. Peitteisillä kasvupaikoilla marjat saattavat olla vielä raakoja, mutta helteet nopeuttavat myös korpihillan kypsymistä.