Rakennusvalvonnan maksuihin tulossa korotus
Juuan kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle kuntarakennelautakunnan ehdotuksen mukaisesti, että rakennusvalvonnan perusmaksuja korotettaisiin ensi vuoden alusta noin kymmenellä prosentilla. Muut taksat kuten maa-aines- ja ympäristönsuojelutaksat säilyisivät ennallaan.
Tavallinen asuinrakennuksen tai lomarakennuksen rakennuslupa kallistuisi esityksen mukaan 125 eurosta 140 euroon. Pinta-alaperusteinen rakennusluvan osa säilyisi kolmena eurona neliöltä.
Korotusesitystään kuntarakennelautakunta perusteli riittävien maksutulojen tarpeella turvaamaan rakennusvalvonnan toimintaedellytykset. Tuloja tarvitaan lisäksi asiakkaita ja hallintoa palvelevan sähköisen asioinnin ja digitalisoinnin vaatimien investointien vuoksi. Rakennusvalvonta otti sähköisen lupapalvelun ja arkistoinnin käyttöön toukokuussa 2017.