Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
07.04.2016 06:00

Saarnat luettavissa netissä

Kotimaa-lehden saarnapankki, Digipostilla, on avoinna ja vapaasti kiinnostuneiden käytössä. Hakutoiminnolla varustetusta arkistosta löytyy tähän mennessä jo noin 1200 saarnaa.

Saarnat on pidetty eri puolilla Suomea viime vuosina, ja ne on jaoteltu kirkkovuoden ja Suomen luterilaisen kirkon evankeliumikirjan mukaan.
Digipostillassa saarnoja voi etsiä vapaalla sanahaulla tai esimerkiksi saarnaajan nimellä, kirkkovuoden pyhän, Raamatun tekstin, vuoden ja seurakunnan mukaan.
Digipostillan ajatuksena on, että osa joka sunnuntai kirkoissa pidettävistä sadoista saarnoista päätyisi tuoreeltaan tietokantaan. Papit ja saarnaajat voivat itse syöttää tekstinsä Digipostillaan.
Digipostilla on ilmainen sivusto, eikä siis edellytä Kotimaan maksullisen verkkosisällön hankkimista.