Saattohoitoa kehitetään hankkeen avulla
Vuoden 2014 Yhteisvastuukeräyksen kiistellystä saattohoitokampanjasta alkusysäyksensä saanut ja Yhteisvastuuvaroin rahoitettu Kuolevan hyvä hoito – yhteinen vastuumme -hanke on jo ensimmäisellä toimintakaudellaan onnistunut edistämään suomalaisen saattohoidon kehitystyötä.
Kuluneen vuoden aikana yhteisvastuuvaroin on järjestetty useita alueellisia saattohoitokoulutuksia muun muassa lääketieteen opiskelijoille ja terveydenhuollon ammattilaisille sekä yleisölle avoimia että eri kohderyhmille suunnattuja saattohoitoaiheisia seminaareja.
Yhdeksässä hoitoyksikössä eri puolilla Suomea on käynnistetty puolen vuoden mittainen koulutusta, konsultointia ja työnohjausta sisältävä saattohoito kuntoon -prosessi. Sairaalasielunhoitajien välityksellä on jaettu osaamista ympäri maan erityisesti kuolevan ihmisen vakaumuksen sekä henkisten ja hengellisten tarpeiden tukemisessa ja elämän muistelussa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, sosiaali- ja terveysministeriö, sairaanhoitopiirit, potilasjärjestöt, oppilaitokset sekä evankelis-luterilainen kirkko ja seurakunnat ovat lähteneet yhteistyöhön parantamaan saattohoidon saatavuutta ja tasoa Suomessa.
– Yhteisvastuukampanja lisäsi ihmisten tietoutta aiheesta ja synnytti vahvaa tahtoa ja toimintaa saattohoidon parantamiseksi. Tämä on hieno osoitus siitä, mitä kaikkea arvokasta Yhteisvastuukeräyksellä voidaan saada aikaan. Tavoitteemme on, ettei yhdenkään kuolevan potilaan tarvitsisi kärsiä puutteellisen hoidon vuoks”, toteaa Yhteisvastuun keräysjohtaja Tapio Pajunen.