Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
03.07.2019 16:17

Salama iski retkeilijään Kolilla

Ukkosrintama aiheutti maanantai-iltana pelastuslaitokselle useita tehtäviä Kolin alueelle. Mäkränahon maastossa yksi henkilö loukkaantui lievästi salaman iskusta. Hänet kuljetettiin jatkohoitoon keskussairaalaan. Onnettomuuspaikasta on lähimmälle tielle noin 1,5 kilometrin matka.

Niinilahdentiellä vanhassa koulurakennuksessa syttyi salamaniskusta tulipalo. Rakennus on majoituskäytössä, ja siellä oli majoittuneena 14 henkilöä. Salama iski räjähdyksenomaisesti rakennuksen öljysäiliöön ja levitti palon rakennuksen kellarikerrokseen. Kukaan ei loukkaantunut palossa.

Kellarikerros vaurioitui pahoin. Asuinkäytössä olleet tilat säästyivät pahemmilta vaurioilta.

Asukkaille järjestetään toiminnanharjoittajan toimesta korvaavaa majoitusta.

Sammutustyöt jatkuivat myöhään iltaan.

Niinikään Kolilla saaressa sijainnut pieni, noin 20 neliömetrin lautamökki tuhoutui palossa. Kukaan ei loukkaantunut tapahtumassa.

Hotelli Kolin automaattinen paloilmoitinlaite oli vikatilassa niinikään ukkosesta johtuen.