Savotan Sävel -konsertti luontokeskus Ukossa
Ikivihreät metsäiset sävelet kajahtavat luontokeskus Ukossa perjantai-iltana 14. kesäkuuta. Savotan Sävel -konsertti on kunnianosoitus suomalaiselle metsätyölle ja -teollisuudelle, taloutemme tukijaloille.
Metsä- ja uittotyö ovat jättäneet syvät ja ikuiset jäljet suomalaiseen elämänmenoon paitsi fyysisinä suorituksina ja toimeentulon antajina, niin myös henkisellä ja taiteellisella puolella. Puhutaan erityisestä jätkäkulttuurista ja siihen liittyen omaleimaisesta ja tunnelmoivasta musiikista.
– Täällä Lapissa on ollut paljon savotoita, ja myös teillä Pohjois-Karjalassa savottakulttuuri on vahvaa. Ajateltiin, että tullaan teille laulamaan, kertoo idean kehitellyt Raili Pyhäjärvi-Laamanen.
Tuttuja ovat muun muassa ikivihreät hitit kuten Jätkän humppa, Rakovalkealla, Jätkän lauantai, Rovaniemen markkinoilla, Kaksi vanhaa tukkijätkää ja Kulkuri ja joutsen. Kaikilla lauluilla on yhteisenä tekijänä metsä, uitto, kaipuu luontoon ja elämisen autuaallinen vapaus kun tili tuli lauantaina.
Lappi on kiehtonut lauluntekijöitä kuten Toivo Kärki, Reino Helismaa, Usko Kemppi, Kauko Käyhkö ja Tapio Rautavaara. Heille itselleen metsä- ja uittotyö tai savottaelämä oli varsin kaukaista, tai he eivät ainakaan olleet niitä omakohtaisesti kokeneet. Laulut ovat syntyneet paljolti kirjoituspöytien ääressä, mutta Lappi on antanut laulujen sytön ja aiheen.
Savotan Sävel -konsertin tahdittaa harmonikkamestari Jukka Lampelan Kämppäorkesteri, ja Lampelan lisäksi estradilla on myös muita taitajia kuten tunnelmalaulujen erikoistulkitsija Risto Nyqvist. Noin kaksi tuntia kestävän konsertin juontaa Jorma Korhonen.