Seurat mukaan liikuntapaikkojen ylläpitoon
Juuan hyvinvointilautakunta on lisännyt valmisteilla olevaan vuosien 2018-2021 liikuntastrategiaan viidennen tavoitteen, osallisuuden. Urheiluseurat, järjestöt ja kuntalaiset halutaan osallistaa liikuntapaikkojen ylläpito- ja kehittämistoimiin sekä investointien toteutukseen.
Toimenpiteistä ensimmäinen on nykytilan kartoitus siitä, mitä Juuassa on osallistavalla mallilla jo tehty ja mitä vielä voitaisiin tehdä. Toinen osallisuutta edistävä toimenpide ovat korvausperiaatteet, joiden tavoitteena on kannustaa tekemään ja samalla saada säästöä.
Lisäksi urheiluseuroja, järjestöjä ja kuntalaisia kannustetaan tuomaan aktiivisesti ideoitaan esille. Yhteydenottokynnyksen ja yhteistyöneuvottelujen on siksi oltava matalia.
Seurannassa ja arvioinnissa mittareina käytetään toteutuneita sekä toteutumattomia toimenpiteitä, ideoita ja muuta, jotka liittyvät osallisuuteen.
Lautakunta hyväksyi tiistain kokouksessaan täydentämänsä liikuntastrategia ja lähetti sen edelleen päätettäväksi kunnanhallitukselle.