Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
25.02.2016 11:15

Sinkkuilta Ellinkulmassa

Juukalaiset sinkut kokoontuvat Ellinkulmassa ensi maanantai-iltana 29.2. Tarkoitus on keskustella ja kahvitella vapaamuotoisesti. Jos kiinnostusta aiheeseen on, iltoja jatketaan.

Idean isä on nurmeslainen Jarmo Hiljanen, joka kyseli muutamalta juukalaiselta tutultaan, olisiko sinkkujen tapaamisella kysyntää. Nämä pitivät ajatusta niin mielenkiintoisena, että sitä voisi ainakin kokeilla.
Hiljasen mukaan ensimmäisen illan ohjelmaa on mietitty, mutta järjestäjät jättävät sen pitkälti osanottajien päätettäväksi.
- Keskustellaan, kuunnellaan musiikkia, kun paikalle tulee laulaja ja tietysti on kahvitarjoilu, hän paljastaa.
Hiljanen kertoo kuulleensa, että Juuassa on paljon sinkkuja. Eri asia on, koetaanko erillinen sinkkujen tapaaminen tarpeelliseksi ja uskaltautuvatko sinkut paikalle. Hän patistelee sinkkuja tulemaan rohkeasti mukaan, vaikka vain kahville ja juttua heittämään.
- Onhan tämä pienessä kylässä vaihtelua, ja jos yksinäinen ihminen löytäisi illasta juttukumppanin. Ja jos löytyy oikein mieleniintoinen juttukumppani, niin voihan häntä vaikka kosia!
Jatkosta kysellään osanottajilta.  
- Mielipiteitä ja ehdotuksia otetaan vastaan. Jos kiinnostusta on, iltoja jatketaan, Hiljanen lupaa.