Siun soten yt-neuvottelut alkavat
Siun soten koko kuntayhtymää, Pohjois-Karjalan pelastuslaitos mukaan lukien, koskevat yhteistoimintaneuvottelut käynnistyvät marraskuun puolessa välissä. Tavoitteena on löytää keinot, joilla saavutetaan noin 20 miljoonan euron pysyvät säästöt ensi vuonna. Neuvottelut kestävät vähintään kuusi viikkoa.
Yhteistoimintaneuvottelujen aloittamisen perusteena on kuntayhtymän taloudellinen tilanne. Siun soten kuluva vuosi on talousennusteen mukaan muodostumassa noin 14 miljoonaa euroa alijäämäiseksi.
– Tarvitsemme sekä nopeita säästöjä että pidempiaikaisia muutoksia kustannusrakenteeseen. Pelkästään juustohöyläämällä siirrämme vain ongelmia tuleville vuosille. Siksi tarvitsemme väistämättä uusia keinoja tilanteen ratkaisemiseksi, kertoo Siun soten toimitusjohtaja Ilkka Pirskanen.
– Toimenpiteiden kokonaisuus täsmentyy neuvottelujen aikana ja ratkaisuja haetaan yhteistyössä henkilöstöjärjestöjen kanssa. Kaikki toimenpiteet tehdään niin, ettei asiakas- ja potilasturvallisuus tai lakisääteisten palvelujen tuottaminen vaarannu missään tilanteessa, muistuttaa Pirskanen.
Nykyisellä kustannusrakenteella 20 miljoonan euron säästöistä noin puolet kohdistuisi henkilöstömenoihin, mikä tarkoittaisi noin 200 henkilötyövuoden vähennystarvetta. Tähän vähennystarpeeseen etsitään ratkaisuja ensisijaisesti tarkastelemalla muun muassa eläköitymisiä ja sijaisten käytön järkevöittämistä. Myös lomautukset ja irtisanomiset ovat mahdollisia, mutta vasta viimeisenä keinona.