Surkea hunajakesä
Hunajasato oli kehno huonojen säiden takia. Esimerkiksi mettä tuottavien kasvien kukintoja oli normaalia vähemmän. Myös mehiläiset lensivät vähemmän kuin yleensä. Edes elokuun hyvät säät eivät korjanneet tilannetta.
– Tänä kesänä tuli vain kokemusta eikä muuta. Olen kuullut, että samalla tavalla on käynyt muillekin, 30 vuotta mehiläisiä harrastanut salokyläläinen Hannu Tirkkonen kertoi.
Hänellä oli ensimmäinen kerta, kun mehiläiset eivät tuottaneet hunajaa.
– Se vähä mitä oli, jätin pesiin.
Tirkkonen arveli, että suomalainen hunaja tulee olemaan kysyttyä talvella.