Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
09.12.2015 17:17

Susireviirikuulemiset jatkuvat Hyvärilässä

Suomen riistakeskus järjestää ensi viikon torstaina 17.12. Nurmeksen Hyvärilässä paikallisen sidosryhmätilaisuuden Nurmeksen ja Lieksan alueella elävien susilaumojen reviirialueita koskien.

Lieksan kaupunginhallitus nimesi kaupungin edustajaksi kuulemistilaisuuteen Esko Saastamoisen ja Esa Rädyn sekä mahdollisesti perustettavaan työryhmään edustajaksi Esa Rädyn.
Tilaisuuteen on kutsuttu alueelta sellaisten paikallisten tahojen edustajat, joilla arvioidaan olevan intressi olla mukana susikannan hoidon suunnittelussa. Lisäksi tilaisuuteen tulee Suomen riitakeskuksen aluetoimiston, alueellisen riistaneuvoston sekä Luonnonvarakeskuksen edustaja.
Tilaisuuden keskeisin tarkoitus on muodostaa susikannan hoitosuunnitelman mukainen yhteistyöryhmä, pohtia sen roolia ja tarvetta reviirialueella.