Sydäniskuri myös Ellinkulmaan
Juuan kunnanhallitus päätti oikeuttaa hyvinvointilautakunnan hankkimaan defibrillaattorin eli sydäniskurin liikunta-kulttuuritalon lisäksi myös Ellinkulmaan. Ellinkulmaan sydäniskuri hankitaan hallinnon määrärahoista, kunnanhallitus päätti merkitessään asiaa koskevan aloitteen johdosta suoritetun valmistelun ja toimenpiteet tietoonsa saatetuksi.
Juuan hyvinvointilautakunta päätti aikaisemmin hankkia vapaa-aikapalveluiden johdolla yhden defibrillaattorin eli sydäniskurin käytettäväksi ja säilytettäväksi liikunta- ja kulttuuritalolla käyttäjäryhmiä varten. Aloitteen asiasta olivat tehneet opettajat Esa Räsänen, Markku Eskelinen ja Pekka Huisko.
Lisäksi hyvinvointilautakunta saattoi aloitteen jatkovalmisteluun kunnanhallitukselle ehdottaen, että hallitus pohtisi toisen defibrillaattorin hankintaa Ellinkulmaan.