Syksyn hirvenvasat entistä pienempiä
Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkimuksen mukaan hirviurosten vähäisyys aikuiskannassa myöhästyttää naaraiden tiinehtymistä. Myöhään keväällä syntyvien vasojen kasvukausi jää lyhyeksi ennen metsästyskauden alkua ja seuraavaa talvikautta. Hirvenvasojen teuraspainot ovatkin pienentyneet 1990-luvun alkupuolelta lähtien koko maassa.
Urosten osuus säätelee hirvinaaraiden tiinehtymistä: mitä vähemmän kannassa oli uroksia sitä myöhemmin naaraat hedelmöittyivät. Eniten urospula vaikutti yli 6,5-vuotiaiden naaraiden tiinehtymisajankohtaan.
Suomen hirvikannan hoitosuunnitelmassa tavoitteeksi on asetettu korkeintaan 1,5 naarasta jokaista urosta kohden. Tavoite on tutkimuksen tulosten perusteella aiheellinen, mutta tavoitetason tulisi riippua myös kulloisestakin hirvitiheydestä. Mitä alhaisempi on kannan tiheys, sitä tasapainoisempi aikuiskannan rakenteen tulisi olla sukupuolijakautumaltaan.
Maa- ja metsätalousministeriö valmistelee parhaillaan säädösuudistuksia, joiden yhtenä osana on hirvenmetsästysajan määrittäminen. Hoitosuunnitelman mukaan tarkoituksena on selvittää mahdollisuudet aloittaa hirvenmetsästys pääosin vasta kiima-ajan jälkeen.