Täyttölupa rakennusammattimiehen toimelle
Kunnanjohtaja Markus Hirvonen on viranhaltijapäätöksellä myöntänyt täyttöluvan teknisen toimen rakennusammattimiehen toimelle.
Tehtävän täyttämistä perustellaan kunnan toimintojen turvaamisella. Rakennusammattimiehen tehtävät eivät kiinteistöstrategiasta huolimatta ole laskussa lähivuosina.
Päätöksen mukaan rekrytoinnissa on otettava huomioon mahdollisesti tulevaisuudessa muuttuvat tehtävät.
Täyttölupaa oli pyytänyt tekninen johtaja. Teknisen toimialan organisaatiomuutoksen myötä uuteen työnjohtajan tehtävään on valittu henkilöstöstä rakennusammattimies Toni Halonen, Hän aloittaa uudessa tehtävässään 1.10.2019 alkaen.
Hänen tilalleen ja hänen entiseen tehtäväänsä on tarpeen palkata rakennusammattimies. Erityisosaamista vaativia rakennusammattimiehen työtehtäviä ei ole mahdollista hoitaa vain sisäisin järjestelyin.