Taimitarhalle suunnitteilla pakkasvarasto

Juuan kunta on perustamassa yhteistyössä Pohjan Taimi Oy:n kanssa kiinteistöosakeyhtiötä, joka rakennuttaisi tuotantoaan lisäävälle Juuan taimitarhalle pakkasvaraston.
Juuan kunnanhallitus hyväksyi maanantaina Kiinteistö Oy Juuan Taimipakkasen perustamisasiakirjan ja yhtiöjärjestyksen, Lisäksi valtuustolle esitetään, että kunta merkitsisi yhtiön sadan euron nimellisarvoisia osakkeita 380 kappaletta yhteensä 38 000 eurolla.
Pohjan Taimi on Navettakankaalla sijaitseva puuntaimien tuotantoon ja metsien hoitoon erikoistunut yritys. Yrityksellä on Juuan lisäksi toimipisteet Kannuksessa ja Kemijärvellä.
Yritys on järjestelemässä tuotantoaan uudelleen ja järjestelyjen myötä Juuan yksikön tuotantokapasiteettia on tarkoitus nostaa. Taimien varastointia varten yhtiö tarvitsee Juukaan pakkasvaraston.
Juuan kunnan ja yrityksen välisissä neuvotteluissa on päädytty malliin, että pakkasvarasto toteutettaisiin perustamalla tarkoitusta varten kiinteistöosakeyhtiö. Sen omistavat enemmistöosakkaana ja 52,5 prosentin osuudella Pohjan Taimi ja vähemmistöosakkaana ja 47,5 prosentin osuudella Juuan kunta.
Kokoluokaltaan pakkasvaraston kerrosala tulee olemaan noin 750 neliötä ja tilavuus noin 5 000 kuutiota. Tarkoitus on, että itse investointi toteutetaan pankkilainalla, jonka vakuutena on kyseinen varasto. Pakkasvaraston valmistuttua Pohjan Taimi vuokraa varaston kiinteistöyhtiöltä ja lunastaa hallin vuokrasopimuskauden aikana itselleen.
Tarvittava maa-alue vuokrataan erillisellä sopimuksella Juuan kunnalta.