Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
25.02.2025 15:03

Tammikuu rumensi edelleen Juuan työttömyyslukuja

Juuassa oli tammikuun lopussa työttömänä 375 työnhakijaa. Työttömänä oli 27 henkilöä enemmän kuin kuukautta aikaisemmin joulukuussa, ja seitsemän henkilöä enemmän kuin vuotta aikaisemmin tammikuussa 2024.

Työttömistä lomautettuna oli 87 henkilöä, 25 henkilöä enemmän kuin kuukautta aikaisemmin ja kuusi henkilöä enemmän kuin vuosi sitten.
Yli vuoden työttömänä oli tammikuun lopussa ollut 107 juukalaista.
Juuan työttömyysaste tammikuussa oli 1 661 henkilön työvoimasta 22,4 prosenttia. Luku on selvästi maakunnan korkein ennen Rääkkylää, Lieksaa ja Ilomantsia.
Lieksassa työttömiä työnhakijoita oli tammikuun lopussa 762. Kaupungin työttömyysaste oli 19,5 prosenttia. Maakunnan alhaisin työttömyysaste oli Kontiolahdella, 10,1 prosenttia.

Juuassa 17 avointa työpaikka

Juuan työttömistä miehiä oli 274 ja naisia 101. Yli 50-vuotiaista juukalaisista työttömänä oli tammikuun lopussa 210. Alle 20-vuotiaista työtä vailla oli kahdeksan nuorta. Alle 25-vuotiaista työttömänä oli 29 henkilöä.
Työttömistä vammaisia tai pitkäaikaissairaita oli 37.
Avoimia työpaikkoja Juuassa oli tammikuun lopussa 17, kun joulukuun lopussa niitä ei ollut yhtään.
Koko Pohjois-Karjalassa oli tammikuun lopussa 11 139 työtöntä työnhakijaa, joista 1 116 oli lomautettuna. Vuoden takaiseen verrattuna työttömiä oli 865 henkilöä enemmän. Lomautettujen määrä vähentyi 107 henkilöllä.
Työttömien työnhakijoiden osuus 71 972 henkilön työvoimasta oli 15,5 prosenttia. Vuosi sitten työttömien osuus tuolloisesta 71 279 henkilön työvoimasta oli 14,4 prosenttia.
Koko maassa työttömien osuus työvoimasta oli 12,0 prosenttia, kun vuotta aikaisemmin osuus oli 10,9 prosenttia.