Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
22.09.2016 07:26

Tänään suunnitellaan Kolilla

Luonnonvarasuunnittelussa Metsähallitus etsii yhdessä sidosryhmien kanssa uusia innovatiivisia tapoja hyödyntää kestävästi valtion maa- ja vesialueita Etelä-Suomessa. Itä-Suomen yhteistyöryhmä aloittaa työskentelyn Kolilla tänään.

Suunnittelussa etsitään myös uusia mahdollisuuksia alueiden kestävässä hyödyntämisessä.
Suunnittelualue on jaettu kolmeen osaan: Itä- ja Länsi-Suomeen sekä Meri-rannikkoalueeseen. Kullekin alueelle on koottu alueen merkittävistä toimijoista yhteistyöryhmä, joka osallistuu aktiivisesti suunnitteluun ja ideointiin.
Itä-Suomen yhteistyöryhmän työskentelyyn osallistuu noin 20 edustajaa viranomais-, yrittäjä- ja järjestöorganisaatioista. Yhteistyöryhmän puheenjohtajana toimii dekaani Harri Siiskonen Itä-Suomen yliopistosta. Ryhmä kokoontuu kevääseen mennessä neljä kertaa. Metsähallitus käy tapaamassa myös muita sidosryhmiä ja osallistuu eri tilaisuuksiin. Kansalaiset voivat osallistua talven aikana suunnitteluun antamalla palautetta netin kautta.
Suunnitteluprosessin lopputuloksena valmistuu Etelä-Suomen luonnonvarasuunnitelma. Se ohjaa Etelä-Suomen valtion maiden ja vesien kestävää käyttöä seuraavan viiden vuoden ajan 2017–2022.