Tarjolla Herättäjäjuhlat
Kirkkomme vanhan herätysliikkeen, Herännäisyyden tärkein vuositapahtuma on Herättäjäjuhlat. Tänä kesänä ne ovat Nilsiässä 7.-9.7. Juuasta järjestetään linja-automatka kahtena päivänä, lauantaina 8.7. ja sunnuntaina 9.7.
Lauantain matka on omakustanteinen, sunnuntain matkan maksaa Juuan seurakunta. Lähtö molempina päivinä tapahtuu aamulla matkahuollosta.
Lauantaipäivän ohjelmassa ovat vuoroveisuut, Raamattutunti, päiväseurat, lähetysseurat ja iltaseurat. Sunnuntaina on messu ja päätösseurat.
Herättäjäjuhlat on suuri ulkoilmatapahtuma vanhan hautausmaan puistossa avoimen taivaan alla Nilsiän keskustassa. Juhlaväkeä kokoontuu noin 20 000 henkeä. Kaikki toiminnot ovat kentällä ja kentän läheisyydessä.
Kun kyseessä on ulkoilmajuhla, on syytä varautua sään mukaisella vaatetuksella. Sateenvarjo tai huivi ovat tarpeen helteelläkin.
Suositellaan myös, että toveri on hyvä olla suuressa joukossa liikuttaessa ja saattaja tarvittaessa. Rollaattorin voi ottaa linja-autoon mukaan. Juhlassa ovat ruoka-, kahvi- ja vesipisteet sekä vessat lähietäisyydellä, myös invavessa.
Retket on tarkoitettu virkistäviksi kokemuksiksi. Hyvä varustautuminen auttaa siinä.
Jumalan sana on juhlien sisältö, samoin Siioninvirret ja ystävien tapaaminen. Istuminen seurapenkillä puheita kuunnellen ja virsiin yhtyen on toivottavasti monelle se kesän suuri kokemus.
Ilmoittautumisia varten tieto juhlista tulee lähiaikoina seurakuntailmoituksiin.