Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
11.06.2015 06:00

Täyttölupapyyntö varhaiskasvatukseen

Juuan sivistyslautakunta esittää kunnanhallitukselle, että se antaisi täyttöluvat ryhmäavustajan vakanssille ja päiväkotiapulaisen 50 prosenttiselle vakanssille varhaiskasvatuspalveluissa.

Juuan kunnan päivähoidossa vapautui eläkkeelle siirtymisen takia
31.5. ryhmäavustajan toimi ja vapautuu 31.7. päiväkotiapulaisen
50 prosenttinen toimi. Lautakunta toteaa, ettei vakansseja ole mahdollista täyttää sisäisin järjestelyin
Ryhmäavustajan vakanssin täyttäminen katsotaan välttämättömäksi, jotta Päiväkoti Pikku-Ellin integroidussa ryhmässä erityistä hoitoa ja kasvatusta vaativien lasten päivähoitoa ja varhaiskuntoutusta on mahdollista toteuttaa.
Päiväkoti Pikku-Ellissä työskentelevä päiväkotiapulaisen tehtävää on hoidettu viimeisen vuoden ajan muun tehtävän vuorotteluvapaasijaisen työpanoksen osittaisella sijoittamisella tähän tehtävään. Kun se päättyy heinäkuun lopussa, vajauksen täyttäminen ei enää ole mahdollista sisäisesti.