Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
30.09.2015 06:00

Te-palvelut jalkautuvat

Tänä vuonna Pohjois-Karjalan työ- ja elinkeinotoimiston yrityskäyntikampanjassa kysellään ajankohtaisia asioita ja kuulumisia. – Yrityksiin jalkautumalla TE-toimiston asiantuntijat kartoittavat yritysten palvelutarpeita ja mahdollisia piilotyöpaikkoja sekä saavat samalla työnvälityksen kannalta tärkeää käytännön tietoa eri toimialojen tilanteista, asiantuntija Juha Soininen kertoo. Yrityskäynneillä halutaan myös kartoittaa nuorisotakuun hengessä yritysten mahdollisuuksia työllistää nuoria sekä kertoa TE-palvelujen mahdollisuuksista tukea yrityksiä nuorten työllistämisessä, sillä nuorten työllisyystilanne maakunnassa on edelleen haastava. – Maakunnalliseen yrityskäyntikampanjaan osallistuvat kaikki TE-toimiston asiantuntijat. Kampanja toteutetaan viikoilla 40–41 ja se on alueellinen osa valtakunnallista Hyvän tuloksen tekijät -viestintäkampanjaa. – Yrityskäyntejä tehdään myös muulloin kuin kampanjaviikkojen aikana ja TE-palveluista kiinnostuneet yritykset voivat pyytää yrityskäyntiä ottamalla yhteyttä Pohjois-Karjalan TE-toimiston yrityspalveluun