Testamenttilahjoitus diakoniatyöhön ja hautojen hoitoon
Juuan seurakunnan kirkkoneuvosto on tarkentanut viime joulukuussa vastaanottamansa Anja ja Oiva Louhelaisen noin 122 000 euron testamenttilahjoituksen käyttötarkoitusta.
Testamenttimääräysten mukaisesti Anja ja Oiva Louhelaisen hautojen ja hautakiven kunnostukseen ja hoitoon siirretään seurakunnan hautainhoitorahaston tilille 10 000 euroa. Haudoille on tehty haudanhoitosopimus, jonka mukaisesti hautoja hoidetaan siirretyn pääoman puitteissa vuoden 2068 loppuun saakka.
Testamenttilahjoituksen jäljelle jäävä rahallinen osuus, noin 57 000 euroa, rahastoidaan taseeseen. Varat käytetään testamenttimääräysten mukaisesti diakoniatyöhön, mutta vain Juuan ev.lut. seurakuntaan kuuluville henkilöille.
Testamenttilahjoitukseen sisältyvä omakotitalo myydään ja varat rahastoidaan taseeseen. Varat käytetään testamenttimääräysten mukaisesti diakoniatyöhön, mutta vain Juuan ev.lut. seurakuntaan kuuluville henkilöille.
Aviopuolisot Oiva Louhelainen ja Anja Louhelainen määräsivät vuonna 1981 tehdyssä ja vuonna 2004 täydennetyssä keskinäisessä testamentissa omaisuutensa menevän täydellä omistus- ja hallintaoikeudella Juuan evankelisluterilaiselle seurakunnalle käytettäväksi diakoniatyöhön, mutta vain Juuan ev.lut. seurakuntaan kuuluville henkilöille.
Lisäksi Louhelaisten toivomuksena oli, että Juuan seurakunta ottaa hautojen hoidon vastuulleen heidän kuolemansa jälkeen.
Kuolinpesän omaisuuden säästö oli noin 122 000 euroa, ja se koostui omakotitalosta, jonka arvo on 55 000 euroa sekä noin 67 000 euron rahavaroista.