Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
22.06.2016 16:41

Tiina Härkin arkistonhoitajaksi

Juuan kunnanhallitus on päättänyt täyttää keskusarkistonhoitajan toimen 1.8. lukien toistaiseksi ja valinnut tehtävään yo-merkonomi Tiina Härkinin.

Toimen tehtävänimikettä tarkastellaan uudelleen toimistotehtävien
uudelleenjärjestelyjen myötä alkuvuodesta 2017.
Nykyinen keskusarkistonhoitaja jää eläkkeelle 1.8. lukien. Keskusarkistonhoitajan tehtävää on hoidettu osa-aikaisessa palvelussuhteessa jo pidempään, eikä keskusarkistonhoitajan työtehtävää nykymuodossa ole perusteita täyttää kokoaikaisesti.
Jatkossa työtehtävä sisältäisi keskusarkistonhoitajan tehtävän lisäksi erilaisia taloushallinnon työtehtäviä. Tällaisella järjestelyllä kunnan toimistotehtävien sijaisjärjestelyjä voidaan parantaa nykyisestä.
Tiina Härkin on työskennellyt arkistonhoitajan sijaisena 1.1.2016 lukien. Hän on aiemmin työskennellyt määräaikaisissa taloushallinnon työtehtävissä Juuan kunnan palveluksessa.