Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
11.09.2019 16:00

Toinen karhu nurin Maaselässä

Juuan toinen ja samalla viimeinen karhulupa tuli käytetyksi tiistaina, kun Maaselän maastossa kaatui 160 kiloa painanut naaraskarhu.

Luvanhaltija Mika Juntunen kertoo, että karhusta saatiin havainto maanantai-iltana. Tiistaiaamuna jahtiin osallistuneet 11 metsästäjää laittoivat karhun perään koiran, joka löysikin sen ja sai haukkuunsa.
Koira on sama, jonka haukusta myös Juuan syksyn ensimmäinen karhu kaadettiin Kajoossa edellisviikon maanantaina.