Tunnelmallisia säveliä valtuustosalissa
Ensi tiistaina 30. kesäkuuta kunnantalon valtuustosalissa kuullaan Vaaroiltamme näkyy kauas -tunnelmallisia lauluja ja viihteellisiä säveliä konsertti. Tilaisuuden järjestää kunnan kulttuuritoimi.
Konsertissa esiintyvät Timanttikuoro, Polvijärven Polviset - kuoro, musiikkipedagogit, kuoron johtaja Elsa Villman, viulisti Liisa Karhu, hanuristi Timo Hacklin sekä muusikko Maria Suvanto.
– Konsertti on samalla Vaaroiltamme näkyy kauas - ensimmäisen yhteiskuoroäänitteen esittelytilaisuus, Elsa Villman kertoo.
Äänilevyn laulusäestykset soittaa Maria Suvanto pianolla tai harmonikalla. Äänilevyllä musiikkikappaleiden sisältöjä täydentävät viulisti Liisa Karhu ja huilisti Auli Kostamo.
Laulajat tulevat Halin, Kajoon ja Petrovaaran kyliltä. Polviset – kuoro on Joensuun seudun kansalaisopiston musiikkikurssien opintoryhmä.
Timanttikuorolla ja Polviset - kuorolla on laaja hartaamman ja viihteellisemmän musiikin ohjelmisto.
– Kuorot esiintyvät yksin, mutta yhteistyö kuorojen välillä on ollut tärkeä osa kuorotoimintaa.
Äänilevylle on tallennettu vuosien aikana laulettuja kansanlauluja, kehtolauluja ja iskelmämusiikkia muun muassa juukalaisen Ville Ahosen ja Vilho F. Kurosen Haaveiden silta, venäläisiä kansanlauluja Tiet ja Tuoksuvat tuomien, Perttu Hietasen – Taisto Wesslinin Nocturne, Ulla Kallion Juuan laulu.