Tynnyrivaaran kaavaehdotus nähtävill
Juuan kunnanhallitus on päättänyt asettaa Tynnyrivaaran tuulivoimapuiston osayleiskaavakartan ja muut kaava-asiakirjat maankäyttö- ja rakennusasetuksen mukaisesti julkisesti nähtäville ehdotusvaiheen kuulemista varten. Kaavaehdotuksen nähtävillä olosta tiedotetaan Vaarojen Sanomissa, kunnan ilmoitustaululla sekä kunnan internetsivuilla.
Tynnyrivaaran kaavaluonnos ja siihen liittyvä valmisteluaineisto oli nähtävillä viime vuoden lopulla. Nähtävillä olon aikana kaavan osalliset ja viranomaiset antoivat lausuntonsa kaavahankkeesta.
Kaavoittaja on antanut vastineet lausuntoihin, ja luonnosvaiheen kaavaa on muutettu tarvittavilta osin lausunnot huomioiden.
Kunnanhallitus pyytää lisäksi kaavaehdotuksesta lausunnot tavanomaisten viranomaistahojen lisäksi muun muassa Vuokon kyläyhdistykseltä, metsänhoitoyhdistykseltä, riistanhoitoyhdistykseltä, yrittäjäyhdistykseltä sekä lintuharrastajilta.