Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
27.12.2018 15:58

Työttömyys lisääntyi marraskuussa

Juuassa oli marraskuun lopussa 301 työtöntä työnhakijaa, mikä on 41 henkilöä vähemmän kuin vuotta aikaisemmin marraskuussa 2017. Kuukautta aikaisemmin lokakuun lopussa työttömänä oli 264 juukalaista. Työttömistä lomautettuna oli marraskuun lopussa 36 henkilöä, 16 henkilöä enemmän kuin kuukautta aikaisemmin.

Juuan työttömyysaste oli marraskuun lopussa maakunnan toiseksi korkein, 15,7 prosenttia. Maakunnan korkein työttömyysaste oli Rääkkylässä, 16,2 prosenttia, ja alhaisin Kontiolahdella, 8,6 prosenttia. Lieksassa työttömiä työnhakijoita oli syyskuun lopussa 593 työttömyysasteen ollessa 13,2 prosenttia.

Vuotta aikaisemmin työttömien osuus työvoimasta oli Juuassa 17,6 prosenttia ja Lieksassa tasan 18 prosenttia. Työtä oli tuolloin vailla 342 juukalaista ja 821 lieksalaista.

Juuan työttömistä miehiä oli marraskuussa 192 ja naisia 109. Yli 50-vuotiaista juukalaisista työttömänä oli 189. Sen sijaan alle 20-vuotiaista työtä vailla ei ollut yhtään nuorta. Alle 25-vuotiaista työttömänä oli 15 henkilöä.

Yli vuoden työttömänä oli ollut 80 juukalaista. Työttömistä vammaisia tai pitkäaikaissairaita oli 43.

Avoimia työpaikkoja Juuassa oli marraskuun lopussa 18. Määrä on yksi vähemmän kuin lokakuun lopussa.

Koko Pohjois-Karjalan ely-keskuksen alueella oli marraskuun lopussa 9 018 työtöntä työnhakijaa. Vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna työttömien määrä väheni 1 544 henkilöä.

Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli Pohjois-Karjalassa 12,4 prosenttia, Yli kymmenen prosentin osuudet olivat lisäksi Kaakkois-Suomen elyn alueella, 10,8 prosenttia, Lapin elyn alueella, 10,7 prosenttia sekä Keski-Suomen elyn alueella, 10,3 prosenttia. Alimmat työttömien osuudet työvoimasta olivat Pohjanmaan, 5,8 prosenttia, ja Etelä-Pohjanmaan, 6,4 prosenttia, ely-alueilla.