Uhanalaisten lintulajien luettelo päivitetty
Peräti kymmenen Suomessa pesivän lintulajin tila on huonontunut niin, että ne luokitellaan nyt kansainvälisesti uhanalaiseksi tai silmälläpidettäväksi.
Punasotka ja mustakurkku-uikku on todettu uusimmassa arvioinnissa kansainvälisesti vaarantuneiksi ja haahka silmälläpidettäväksi. Jo aiemmin vaarantuneeksi luokitellun allin uhanalaisuusluokka on pysynyt ennallaan, mutta pilkkasiiven luokkaa on voitu laskea erittäin uhanalaisesta vaarantuneeksi. Punasotka, haahka ja alli ovat Suomessa metsästettäviä lajeja.
Suomessa pesivistä lajeista myös turturikyyhky on nyt luokiteltu vaarantuneeksi. Meriharakka, töyhtöhyyppä, punakuiri, ruokki, niittykirvinen ja punakylkirastas ovat nykytiedon valossa kansainvälisesti silmälläpidettäviä.
Edellä mainittujen lajien lisäksi maailmanlaajuisesti uhanalaisia Suomessa pesiviä tai säännöllisesti tavattavia lajeja ovat erittäin uhanalainen kultasirkku sekä vaarantuneet kiljuhanhi, allihaahka ja kiljukotka. Maailmanlaajuisesti silmälläpidettäviksi on jo ennestään luokiteltu arosuohaukka, heinäkurppa, mustapyrstökuiri ja kuovi.