Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
27.08.2015 07:18

Uuden kunnanjohtajan haku käyntiin

Juuan kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto julistaisi kunnanjohtajan viran haettavaksi.

Kunnanjohtaja Pekka Pietiäinen on jäämässä eläkkeelle 1.6.2016 lukien,
Viran täyttöprosessin arvioidaan vievän useita kuukausia. Virka onkin julistettava haettavaksi mahdollisimman pian, jotta uusi viranhaltija voisi aloittaa tehtävässä jo viransijaisena kevättalvella 2016.
Juuan kunnanvaltuusto on vuonna 2009 hyväksynyt kunnanjohtajan viran kelpoisuusehdoiksi ylemmän korkeakoulututkinnon ja kokemuksen julkishallinnon johtavista tehtävistä.
Hallitus otti virka-asian käsittelyyn ylimääräisenä asiana.