Vaarojen Sanomia jaossa lakon aikana toimistolla ja kaupoissa
Maanantaina alkanut Posti- ja logistiikka-alan unionin (PAU) lakko vaikeuttaa Vaarojen Sanomien jakelua Juuan haja-asutusalueilla ja Juuan ulkopuolella. Varhaisjakelu Juuan kirkonkylällä toimii sen sijaan normaalisti, sillä lakko koskee vain perusjakelua.
Lakon vuoksi Vaarojen Sanomat on tilannut painolta lisälehtiä, joita lehden tilaajat voivat noutaa lehden toimistolta, Juuan kirkonkylän kauppaliikkeistä ja Kolinportilta. Toimisto on poikkeuksellisesti auki myös perjantaina 15.11. ja 22.11. kello 9-15. ja lakon mahdollisesti jatkuessa myös seuraavina perjantaipäivinä.
Nettitunnukset kannattaa nyt aktivoida
Niiden kestotilaajien, jotka eivät vielä ole aktivoineet verkkolehden nettitunnuksia, kannattaa se viimeistään nyt lakon vuoksi tehdä. Silloin lehteä on mahdollisuus lukea joko näköislehtenä tai digiversiona katkotta myös lakon aikana.
Verkkolehden käyttöönotto edellyttää rekisteröitymistä. Sitä varten tarvitaan asiakastunnus, jonka saa joko Vaarojen Sanomien laskusta tai kysymällä Vaarojen Sanomien toimistosta.
Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU käynnisti Postissa laajat lakkotoimet maanantaista 11.11. alkaen. Postin jakelu, käsittely ja kuljetus ovat marraskuussa lakossa vähintään kaksi viikkoa, jollei työehtosopimusneuvotteluissa ja pakettilajittelijoiden tilanteessa päästä työnantajan kanssa sopuun. PAU on lisäksi ilmoittanut lakon jatkamisesta kahdella viikolla myös tämän jälkeen, jos neuvottelutulosta ei synny.