Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
11.01.2018 09:36

Vähavaraisille lapsille perusteilla harrastusrahasto

Juuan kunnanhallitus käsittelee ensi maanantain kokoukseaan esitystä, että vähävaraisten perheiden lasten harrastustoiminnan tukemiseen perustettaisiin erillinen rahasto.

 Peruspääomasta 5 000 euroa rahasto saisi esityksen mukaan kunnalle päätyneistä perintövaroista sekä 10 000 euroa jo aiemmin sivistyslautakunnalle nuorisotoimintaympäristön kehittämiseen myönnetystä, mutta vielä käyttämättä olevasta määrärahasta. Rahastoon voisivat myös yksityishenkilöt ja yritykset tehdä lahjoituksia.

Rahaston säännöistä kunnanhallitus päättäisi myöhemmin.