Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
03.05.2017 16:27

Vahvamieskisan tonttipalkinnot kaatuivat veroseuraamuksiin

Juuan kunnanhallitus hylkäsi maanantain kokouksessaan esityksen, että ensi kesän vahvamieskisojen voittopalkintoina olisivat olleet kunnan lahjoittamat tontit. Syynä hylkäykseen on voittajille palkinnoista aiheutuvat verot ja muut kulut.


Heinäkuussa järjestettävien vahvamieskisojen järjestäjät esittivät, että kunta olisi lahjoittanut miesten ja naisten sarjojen voittajille omakotitalotontit Purotien varrelta.

Toisen pinta-ala on noin 1 880 neliötä ja hinta 5 800 euroa ja toisen pinta-ala noin 1 698 neliötä ja hinta 5 200 euroa.

Esityksen mukaan luovutettaville tonteille olisi asetettu kolmen vuoden rakentamisvelvoite. Voittajat olisivat voineet myös myydä tontin kunnan suostumuksella eteenpäin, mutta rakentamisvelvoite olisi seurannut tonttikaupan mukana.

Verohallinnon määräysten mukaan palkinnosta on maksettava verot, jos palkinto on saatu sijoituksen tai suorituksen perusteella. Esimerkiksi urheilu-, tieto-, pilkki- ja muista kilpailuista saadut palkinnot ovat saajan veronalaista tuloa, ja näin on myös vahvamieskilpailun palkintojen kohdalla.