Välkyn Tuisku nousemassa kuninkuuskisaan
Kuninkuusravehin on aikaa enää alle kolme viikkoa ja kunkkarirankingissa tapahtuu sen mukaisesti.
Oriiden puolella nähdään kahdentoista parhaan joukossa myös ensimmäistä kertaa kotimaakunnan hevonen, kun juukalaisen Yrjö Kettusen omistama Välkyn Tuisku kipusi Kaustisen Toto76-voiton myötä sijalle kaksitoista.
Kuusi asiantuntijaa on laittaneet oriit ja tammat jälleen järjestykseen. Jokainen nimesi kaksitoista oritta ja tammaa ja pisteytti ne siten, että listan ykkössija tuotti hevoselle 12 pistettä, kakkossija 11 pistettä jne. Viimeinen listalle päässyt sai yhden pisteen.
Koivikon Kalle on kymmenennellä sijalla 11 pisteellä.
Kuninkuus- ja kuningatarkilpailuun mukaan pääsee kaksitoista kantakirjattua oria ja tammaa. Viimeinen kunkkariranking julkaistaan viikon päästä 20.7., ja samana päivänä tapahtuu myös hevosten ilmoittaminen kuninkuusravien päälähtöihin.