Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
10.07.2019 14:50

Valokuvanäyttely Höytiäisestä ja sen laskusta

Monimuotoinen luonto ja mielenkiintoinen historia ja tekevät Höytiäisestä erityisen. Tänä kesänä jopa Euroopan merkittävimmästä järvenlaskusta tulee kuluneeksi 160 vuotta. Pro Höytiäinen järjestää yhdessä jäsenyhdistystensä kanssa monipuolista ohjelmaa pitkin vuotta, valtaosa tapahtumista keskittyy heinä-elokuulle.

160 vuotta Höytiäisen laskusta -näyttely kiertää järven ympäristökuntien kirjastoissa. Näyttely on esillä Polvijärven kirjastossa 15.7.-26.7 ja jatkaa Kontiolahden kirjastossa 1.8.-21.8. Myöhemmin syksyllä näyttely on esillä myös Juuassa. Näyttelyssä on esillä Höytiäistä käsittelevää kirjallisuutta, vanhaa kuvamateriaalia, Matti Pihlatien luontokuvia ja Jussi Silvennoisen karttoja muun muassa Polvijärven kirkonkylän synnystä ja Höytiäisen kanavan vaiheista 1854-2009.

Höytiäisen arvokkaat luonto- ja kulttuuriperintökohteet ollaan inventoimassa ja siirtämässä digitaaliseen muotoon.

Tarunhohtoinen Höytiäinen on Heikki Vesajoen uunituore kirja, jonka voi lunastaa omakseen esimerkiksi järven ympäristökuntien kesätapahtumista kuten Ellinpäiviltä ja Polvijärvipäiviltä.

Järvenlaskutanssit Puntarikosken sillalla 31.8. päättää kesän. Maakuntapäivätapahtumaksikin valitussa koko perheen tapahtumassa tanssikansaa viihdyttävät Tiina Helinä ja Arto Tarkkonen.