Varovaisuutta risujen polttoon
Pelastuslaitosta työllistivät vappuna maastopalot eri puolilla maakuntaa. Vaikka maastopaloja on joka kevät risujen polton ja kulotuksen seurauksena, oli maastopalojen suuri määrä yhden päivän aikana poikkeuksellisen suuri aikana, jolloin ruohikko- eikä metsäpalovaroituksia ole voimassa.
Tällä hetkellä maasto on monin paikoin kuivaa, ja erityisesti heinikot ovat erittäin syttymisherkkiä. Tuulenpuuskat lisäävät leviämisriskiä merkittävästi. Polttaja on vastuussa seurauksista, joten pelastuslaitoksen päivystävä palomestari peräänkuuluttaa vastuullisuutta avotulen käsittelyyn.
Pelastuslaitoksen suosituksena on, että lähipäivien aikana pidättäydytään avotulen tekemisestä maastoon, mikäli ei voi varmuudella estää palon leviämistä ympäristöön. Pelastuslaitoksella on myös mahdollisuus kieltää pelastuslakiin vedoten avotulen tekeminen maastoon kokonaan, mitä harkitaan tarvittaessa.