Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
10.11.2016 09:51

Vesijohtokiista johti kanteluun oikeusasiamiehelle

Juuan ABC:n kohdalla sijaitsevan Kallela-tilan omistaja, joensuulainen Jari Lehikoinen on kannellut eduskunnan oikeusasiamiehelle Juuan kunnan, ely-keskuksen ja poliisin viranomaistoiminnasta Rengasvesiosuuskunnan vesijohtojen sijoituslupa-asiassa.

Lehikoinen pyytää oikeusasiamiestä tutkimaan, ovatko Juuan kunnan ympäristölautakunta, Juuan kunnan rakennusvalvontaviranomainen, Pohjois-Karjalan ely-keskus ja poliisi toimineet asiassa siten kuin niiden olisi pitänyt toimia niitä koskevien lakien, säännösten, määräysten ja ohjeiden mukaan.
Kantelussaan Lehikoinen kertaa kiistan vaiheet, lautakunnan sijoituslupapäätökset ja hallinto-oikeuden kumoamispäätökset sekä yrityksensä saada laittomaksi kokemansa vesihuoltotoiminta maallaan loppumaan.
Lehikoinen toteaa, että hallinto-oikeuden kumottua syyskuussa viimeisen ympäristölautakunnan sijoituslupapäätöksen, mitään lainvoimaista päätöstä vesijohtojen sijoittamiselle ja vesihuoltotoiminnan järjestämiselle hänen maallaan ei ole olemassa.