Vihtasuon vanhemmat vetoavat valmistuskeittiön puolesta
Vihtasuon vanhemmat ry on toimittanut vetoomuksen koskien Vihtasuon koulun ruokailujärjestelyjä. Yhdistys esittää huolestuneisuutensa koulun ruokailun muuttamisesta valmistuskeittiöstä jakelukeittiömallin mukaiseksi ja esittää vetoomuksensa ruokailujärjestelyjen säilyttämisestä entisellään.
Vastauksenaan vanhemmille Juuan sivistyslautakunta toteaa, että puhtaus- ja ruokapalvelut kokeilevat Vihtasuon koulussa jakelukeittiön mukaista järjestelmää kevätlukukaudella 2016. Samalla selvitetään eri ratkaisuvaihtoehdot ja loppukeväällä 2016 päätetään koulun ruoka- ja puhtauspalvelujen järjestämistavasta ensi lukuvuodesta alkaen.
Kirjelmässään vanhempainyhdistys toteaa valmistuskeittiön jatkamista puoltavan muun muassa yhteisöllisten toimintatapojen ja tiiviin yhteistyön koulun kanssa. Valmistuskeittiö mahdollistaa lasten syksyisen perinteen tuoda kouluun marjoja ynnä muita luonnon antimia käytettäväksi opetuksessa ja ruoanvalmistuksessa. Samoin valmistuskeittiö lisää valmistetun ja tarjotun ruoan arvostamista ja kouluruokailun merkitystä.
Juuan kunnan puhtaus- ja ruokapalvelut on järjestänyt Vihtasuon koulun kouluruokailun ja puhtaanapitopalvelut aikaisemmin siten, että yksi kokoaikainen ruokapalveluvastaava on kuljettanut elintarvikkeet koululle keskuskeittiöltä, valmistanut lounaan, hoitanut astiahuollon ja osallistunut siivoustehtäviin.
Kevätlukuajan koululla kokeillaan jakelukeittiön mukaista järjestelmää, jossa työntekijä kuljettaa valmiin lounasruoan keskuskeittiöltä, hoitaa astiahuollon ja osallistuu siivoukseen.
Jakelukeittiömallia halutaan kokeilla Vihtasuon koulussa toiminnan tarkoituksenmukaisuuden ja kustannustehokkuuden takia.
Ruokapalveluissa oleva työaikapanos tulee tehokkaaseen käyttöön, kun keskuskeittiössä tehdään koululounas kaikille Juuan kunnan oppilaille.
Ruoan ravitsemuksellinen laatu ja aterian sisältö on kaikille oppilaille sama. Jakelukeittiömalli vähentää pienten raaka-aine-erien tilaamis- ja erillislaskutusta verrattuna kyläkoulun omavalmistuskeittiöön.