Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
02.07.2015 06:00

Voltin kautta ojaan

Henkilöauto päätyi ojaan Ukonvaarantiellä Juuan puolella ennen neljää iltapäivällä kesäkuun viimeinen päivä.

Auto oli lähtenyt mutkassa luisuun, eikä noin vuosi sitten ajokortin saanut kuljettaja onnistunut oikaisemaan sitä. Auto ajautui oikealle ojaan katon kautta pyörähtäen.

Kuljettaja loukkasi onnettomuudessa lievästi vasemman kätensä, ja hänet vietiin sairaalaan hoidettavaksi. Auto romuttui pahoin. Palokunta varmisti, että auto on virraton eikä siitä valu öljyä.

Poliisi tutkii onnettomuuden syytä.