Vuokonjärveä kunnostetaan edelleen
Vuokon kalavesien osuuskunnan syyskokouksessa 29. joulukuuta kuultiin, että ely-keskuson edelleen aktiivisesti mukana Vuokonjärven viime kesänä aloitetussa kunnostuksessa.
Ely-keskuksesta on myös saatavilla rahoitusta. Helmikuussa pidetään seuraava ely-keskuksen ja osakaskunnan työryhmän palaveri. Osakaskunta on anonut rahoitusta myös Saviniemensalmen uusintaniittoon.
Syyskokouksen sääntömääräiset asiat sujuivat jouhevasti. Hoitokunta eli hallitus jatkaa entisessä kokoonpanossa. Muut luottamustehtävät ovat edelleen samoilla harteilla. Lupamaksut ja lupien myyjät ovat entiset.
Talousarvio päätyi summaan 5 060 euroa. Vesilinnuille ostetaan entiseen tapaan 2 000 kiloa ohraa.
Siikaa päätettiin istuttaa varojen mukaan muutamaan pieneen järveen. Rapujen koepyyntiluvan hankkii puheenjohtaja Kauko Halonen.
Kevätkokouksessa otetaan esille uusi kalastuslaki.
Syyskokouksessa Etelä-Vuokon kylätalossa toimi puheenjohtajana Kauko Halonen ja sihteerinä Esko Nevalainen.