Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
10.04.2019 16:19

Yli kolmannes äänesti Juuassa ennakkoon

Juuassa 37,0 prosenttia eduskuntavaalien äänioikeutetuista antoi äänensä tiistaina päätyneen ennakkoäänestyksen aikana. Ennakkoon äänesti 1 488 juukalaista. Miesten ja naisten välinen äänestyskisa on ennakkoäänestyksen jälkeen lähes tasan. Miehiä ennakkoon äänestäneistä on 751 ja naisia 737. Kaikkiaan Juuassa on äänioikeutettuja näissä eduskuntavaleissa 4 025.

Neljä vuotta sitten ennakkoon äänensä Juuassa antoi 36,5 prosenttia äänioikeutetuista. Koko vaalin äänestysaktiivisuus jäi silloin 63,7 prosenttiin, kun varsinaisena vaalipäivänä äänesti 27,2 prosenttia juukalaisista.

Neljässä vuodessa äänioikeutettujen määrä on Juuassa pudonnut yli 300 henkilöllä. Niinpä ennakkoäänestäjiäkin oli neljä vuotta sitten määrällisesti enemmän, 1 582.      

Savo Karjalan vaalipiirissä innokkaimmat ennakkoäänestäjät löytyvät Rääkkylästä, jossa 47,1 prosenttia on jo käyttänyt äänioikeuttaan. Matalin äänestysaktiivisuus ennakkoäänestyksen jälkeen on taas Leppävirralla, jossa 33,4 prosenttia on äänestänyt.

Lieksalaiset ovat tässä vaiheessa hieman juukalaisia aktiivisempia. Lieksassa ennakkoäänestyksen vilkkaus kohosi 38,7 prosenttiin.

Koko Savo-Karjalan ennakkoäänestysmahdollisuutta käytti 36,8 prosenttia äänioikeutetuista ja koko maassa 36,1 prosenttia.