Yli sata teollista työpaikkaa vähemmän
Teollisuudesta hävisi Juuassa viime vuonna 107 työpaikkaa, mikä on suurin vähennys Joensuun seudun kunnissa. Teollisia työpaikkoja on Juuassa nyt 439.
Kaikkiaan teollisia työpaikkoja hävisi 130 kappaletta edelliseen vuoteen verrattuna. Työpaikkamäärä kasvoi ainoastaan Joensuussa ja Polvijärvellä, muissa kunnissa tapahtui laskua. Työpaikat ovat alueella vähentyneet eniten kolmella toimialalla; Muu kaivostoiminta ja louhinta, metallituotteiden valmistus ja muiden ei-metallisten mineraalituotteiden valmistus.
Teollisuustyöpaikkoja oli Joensuun seudun seitsemässä kunnassa vuoden 2014 lopussa 8 581 kappaletta. Uusia yrityksiä perustettiin alueella viime vuonna 494 kappaletta. Yritysten nettomäärän lisäys on 221 kappaletta. Vuonna 2013 yrityksiä perustettiin 507: nettolisäys 283 ja vuonna 2012 yrityksiä perustettiin 400: nettolisäys oli 66 kappaletta.
Joensuun seudun kehittämisyhtiö Josek Oy arvioi, että yleinen taloudellinen tilanne ei ainakaan vielä näy merkittävästi Joensuun seudun yrityksissä ja yritykset ovat pitäneet kiinni osaavista työntekijöistään