Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
12.09.2018 16:31

Ympäristölupa Pielisen Maanrakennukselle

Juuan kuntarakennelautakunta on myöntänyt Pielisen Maanrakennus Oy:lle maa-aines- ja ympäristöluvan Juuan kylässä sijaitsevalle Valkeisenharju-tilalle.

Lupa koskee jo toiminnassa olevaa aluetta. Nykyinen luvanvarainen toiminta sisältää kalliokiviaineksen louhinnan, murskaamisen ja maa-aineksen ottamisen lupa-alueella. Uusi lupa käsittää nykyisten toimintojen lisäksi puhtaiden ylijäämämaiden läjitysalueen eli maankaatopaikan ja rakentamisen yhteydessä syntyvien jätteiden ammattimaisen käsittelyn sekä ottamistoiminnan osalta louhinta-alueen ottamistason alentamisen.

Ottamisalueen pinta-ala on yhteensä 11,7 hehtaaria ja ottamismäärä yhteensä 400 000 kuutioita.

Ely-keskuksella ei ollut huomautettavaa tai kommentoitavaa luvan myöntämiseksi hakemuksen mukaiseen toimintaan.